Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

TIEDOTE 11.3.2008

Suomi-yhtiön asiakashyvitykset nousivat edellisvuodesta

Suomi-yhtiö saavutti vuonna 2007 sijoitustoiminnassaan 5,6 prosentin tuoton. Yhtiön saavuttama tulos ja hyvä vakavaraisuusasema mahdollistivat korkeiden asiakashyvitysten antamisen vakuutuksenottajille. Asiakashyvitysten kokonaismäärä nousi edellisvuoden 314 miljoonasta eurosta 411 miljoonaan euroon.


Suomi-yhtiö lopetti uusien vakuutusten myöntämisen kolme vuotta sitten. Sen tehtävänä on nyt hoitaa vakuutus- ja sijoituskantaansa nykyisten asiakkaidensa parhaaksi. Suomi-yhtiön konsernin liikevoitto vuonna 2007 oli 262 miljoonaa euroa (287 miljoonaa euroa vuonna 2006). Yhtiö antoi asiakkailleen erilaisia lisäetuja vuodelta 2007 yhteensä 411 miljoonaa euroa eli 97 miljoonaa edellisvuotista enemmän. 

Asiakkaille annettujen lisäetujen taso oli korkea, koska yhtiö palautti vakavaraisuuspääomaa vakuutuksenottajille. Vakavaraisuuspääomasta valtaosa on omaa pääomaa. Kun lisäetuja rahoitetaan omalla pääomalla, yhtiön kirjanpidollinen tulos muodostuu tappiolliseksi. Yhtiön toiminnallisesta tuloksesta saa paremman kuvan tarkastelemalla vakavaraisuuspääoman muutoksen ja annettujen lisäetujen summaa. Tämä summa oli konsernissa 165 miljoonaa euroa (406 milj. euroa). 
Konsernin vakavaraisuuspääoma oli 1 214 miljoonaa euroa ja vakavaraisuusaste 21,9 prosenttia (27,4 prosenttia).

Korkeat asiakashyvitykset nostivat markkinaosuutta vakuutussäästöistä

Konsernin vakuutusmaksutulo oli 117 miljoonaa euroa (124 miljoonaa euroa). Korvauksia maksettiin yhteensä 424 miljoonaa euroa (410 miljoonaa euroa).

Vakuutussäästöistä laskettu emoyhtiön markkinaosuus kotimaassa oli vuoden 2007 lopussa 14,7 prosenttia. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli 14,4 prosenttia. Kuluneena vuonna vakuutussäästöistä laskettu Suomi-yhtiön markkinaosuus jopa kasvoi, vaikka yhtiö ei enää myy uusia vakuutuksia. Syynä tähän olivat vakuutuksille myönnetyt suuret lisäedut.

Konsernin liikekulut olivat 39 miljoonaa euroa (38 milj. euroa). Liikekustannussuhde pysyi ennallaan 111 prosentissa.

Sijoitukset tuottivat 5,6 prosenttia

Suomi-yhtiön konsernin sijoituskanta käyvin arvoin oli vuoden lopussa 6 989 miljoonaa euroa (6 896 miljoonaa euroa). Sijoituskanta kasvoi 93 miljoonalla eurolla.

Emoyhtiön sijoituksista oli osakkeissa tai erilaisissa osake- ja pääomarahastoissa 28 prosenttia (32 prosenttia). Erilaisten korkoinstrumenttien osuus oli 57 prosenttia (55 prosenttia) ja kiinteistöjen 8 prosenttia (7 prosenttia). Kiinteistöihin on tässä luettu myös sijoitukset kiinteistöihin sijoittaviin sijoitusrahastoihin ja yhteissijoitusyrityksiin. Vaihtoehtoisia sijoituksia eli lähinnä sijoituksia absoluuttisen tuoton rahastoihin oli 7 prosenttia (6 prosenttia) kaikista sijoituksista.
Tilivuoden aikana osakesalkkua suojattiin aktiivisesti johdannaisten avulla.

Emoyhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin oli 366 miljoonaa euroa (420 miljoonaa euroa). Tämä vastasi sitoutuneelle pääomalle 5,6 prosentin tuottoa (6,5 prosenttia). Sijoitustoiminnan tulos oli tyydyttävä, kun sitä vertaa vakuutussäästöjen ja oman pääoman tuottovaatimusten perusteella määriteltyyn 5,7 prosentin tuottotavoitteeseen ja vertailuindeksiin.

Vakavaraisuuspääoman palautusta koko vakuutuskannalle

Yhtiön saavuttama tulos ja hyvä vakavaraisuusasema mahdollistivat sen, että vakavaraisuuspääoman palautusta annettiin edellisvuoden tapaan koko vakuutuskannalle. Emoyhtiö käytti edellisvuotta suuremman rahasumman asiakashyvityksiin. Euromäärä nousi tilivuonna 411 miljoonaan euroon edellisvuoden 314 miljoonasta eurosta.

Vakuutussäästöt saavat vähintään 2,5 prosentin asiakashyvityksen. Yhtiön vanhoille eli jo ennen 1.7.1997 Suomi-yhtiössä voimassa olleille vakuutuksille annetaan erityislisäetuna 11 prosentin korotus. Vanhat vakuutukset saavat säästöilleen kokonaisvuosituottoa parhaimmillaan yli 20 prosenttia (laskuperustekorko 4,5 prosenttia, aiemmin päätetty erityisetu 2,7 prosenttia, erityislisäetu 11 prosenttia ja asiakashyvitys 2,5 prosenttia).

Muiden vakuussäästöjen kokonaisvuosituotto on laskuperustekoron tasosta riippuen 6,5 - 7,0 prosenttia. Riskivakuutusten erityislisäeduista päätettiin jo vuonna 2005. Niiden erityislisäetu on alennus vakuutusmaksuista. Lisäetuna annettu vakuutusmaksujen alennus nousi 20 prosentista 30 prosenttiin vuodesta 2007 alkaen.

Vanhoille vakuutuksille (edelleen voimassa oleva vakuutus, joka oli voimassa Suomi-yhtiössä jo 1.7.1997) aikanaan annetusta ehdollisesta erityislisäetulupauksesta on kuluneen tilivuoden jälkeen täyttämättä vielä noin 200 miljoonaa euroa. Erityislisäetuja annetaan jatkossakin sitä mukaa kuin yhtiön vakavaraisuustilanne sen sallii. Jos etuja on mahdollisuus antaa yli edellä kerrotun määrän, niitä annetaan korotettuina asiakashyvityksinä erikseen määriteltävällä tavalla. Yhtiö ei esitä etukäteen arviota tulevien erityislisäetujen määristä ja antamisaikataulusta.


Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi

Markku Vesterinen
Toimitusjohtaja


LIITE Konsernin taloudellinen kehitys (vakavaraisuus, sijoitusjakauma, sijoitustoiminnan nettotuotto, tulosanalyysi, tunnusluvut)

LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 253 2844 tai 050 348 3502
Sijoitusjohtaja Timo Hukka, puh. 010 253 2002 tai 040 519 0510


Konsernin taloudellinen kehitys (pdf)
Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ