Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Eino Halosesta rahoitusneuvos

15.6.2007

Tasavallan presidentti on 15.6.2007 myöntänyt Suomi-yhtiön toimitusjohtajalle, ekonomi Eino Haloselle (57) rahoitusneuvoksen arvonimen. Rahoitusneuvoksen arvonimi on uusi, ja se myönnettiin nyt ensimmäisen kerran.


Rahoitusneuvos Eino Halonen (suurempi kuva)


Eino Halonen on toiminut rahoitustoimialalla yli 30 vuoden ajan, mistä suurimman osan erilaisissa johtotehtävissä. Halonen toimi pankkialalla 1970-luvun alusta 1990-luvun loppuvuosiin saakka, viimeksi MeritaNordbankenin varatoimitusjohtajana. Tänä aikana hän osallistui laaja-alaisesti Suomen pankkisektorin nopeasti kehittyvään toimintaan.

Vakuutusalalle hän siirtyi vuonna 1998, jolloin hänet valittiin ensin Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolan toimitusjohtajaksi ja vuonna 2000 Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen toimitusjohtajaksi. Suomi-yhtiön toimitusjohtajana hän on keskeisesti vaikuttanut kotimaisen vakuutus- ja pankkitoiminnan kehittämiseen ja selkiyttämiseen.

 


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2012 SUOMI-YHTIÖ