Ennakkotieto: Suomi-yhtiön sijoitusten tuotto 1,4 prosenttia
25.1.2012
Suomi-yhtiön sijoitusten tuotto vuonna 2011 oli 1,4 prosenttia (6,4 prosenttia vuonna 2010) käyvin arvoin laskettuna.
- Markkinatilanne huomioon ottaen sijoitusten tuottoa voi luonnehtia sinänsä kohtuulliseksi. Kokonaisuutena tarkasteltaessa vuoden 2011 tulosta ei voi kuitenkaan pitää tyydyttävänä. Suurin syy tähän on se, että vuoden aikana voimakkaasti alentunut korkotaso heikentää yhtiön toiminnallista tulosta. Joudumme nimittäin varaamaan merkittävän osan vakavaraisuudestamme sen varmistamiseen, että luvatut laskuperustekorot voidaan aikanaan maksaa, sanoo toimitusjohtaja Jari Sokka
Yhtiö ottaa toiminnallisen tuloksensa laskennassa jo nyt huomioon henkivakuutusyhtiöiden uudet vakavaraisuussäännökset, jotka tulevat EU:ssa voimaan parin vuoden kuluttua. Kyse on ns. Solvenssi II -direktiivistä. Tulossa olevan olevien säännösmuutosten takia yhtiö on myös parin viimeksi kuluneen vuoden aikana merkittävästi alentanut sijoitusriskiään. Muun muassa osakesijoituksia on vähennetty ja korkosijoituksia lisätty.
- Asiakkaille annetun korkean ja kiinteän korkolupauksen, alhaisen markkinakorkotason ja tiukentumassa olevien vakavaraisuusvaateiden yhdistelmä on Suomi-yhtiön kaltaiselle keskinäiselle ja run off -tilassa olevalle yhtiölle suuri haaste, Sokka tähdentää. Asiakkaiden kannalta tämä käytännössä tarkoittaa, että menneiden vuosien kaltaisiin korkeisiin lisäetuihin on vaikea enää yltää.
Vuodelta 2011 Suomi-yhtiö jakoi asiakkailleen lisäetuina yhteensä noin 80 miljoonaa euroa. Summaan sisältyy loppuvuoden 2010 hyvän tuloksen jäljiltä 60 miljoonaa euroa, joka varattiin lisäetuihin heti vuoden 2011 alussa. Näin tehtiin, koska haluttiin jakaa loppuun aikanaan ehdollisesti luvatut, vakuutuskannan jakoa kahteen osaan ylläpitäneet erityislisäedut.
Yhtiön taseen loppusumma käyvin arvoin oli vuoden 2011 lopussa 6,3 miljardia euroa (6,5 miljardia euroa vuonna 2010).
Luvut ovat alustavia. Tiedote Suomi-yhtiön tilinpäätöksestä vuodelta 2011 julkistetaan maaliskuussa viikolla 11.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Jari Sokka, puh. 010 253 2150 tai 0400 703620
Sijoitusjohtaja Timo Hukka, puh. 010 253 2002 tai 040 519 0510
Talousjohtaja Kai Niemi, puh. 010 253 2803 tai 040 820 5927
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) hoitaa yli 200 000 asiakkaansa vakuutuksia. Yhtiö ei myönnä uusia vakuutuksia. Se keskittyy yhtiössä olevan vakuutus- ja sijoituskannan hoitoon ja kuuluu maan suurimpiin sijoittajiin. Yhtiön sijoitusten arvo oli vuoden 2011 lopussa lähes 6,1 miljardia euroa.