Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Kokkolan Anttila-talon muutostyöt harjannostajaisvaiheessa

26.1.2006

Suomi-yhtiön Kokkolassa omistaman, osoitteessa Tehtaankatu 12 sijaitsevan Anttila-talon muutostyöt etenevät vauhdikkaasti, ja ensimmäinen uusi myymälä on jo toiminnassa.  Harjannostajaisia vietetään 26.1.2006. Suomi-yhtiö investoi kiinteistön mittavaan muutoshankkeeseen 6 miljoonaa euroa.

Kauppakeskuksen muutostyöt aloitettiin heinäkuussa 2005. Ensimmäinen uusi tila valmistui Seppälän käyttöön lokakuussa. Ensimmäisen kerroksen muut liiketilat valmistuvat maaliskuussa 2006. Niissä aloittavat toimintansa KappAhl, Hemtex, Lindex sekä Vaatehuone. Anttilan toisen kerroksen tilojen on määrä valmistua huhtikuussa. Lisäksi pohjakerroksen varastotiloja on tarkoitus muuttaa liiketiloiksi. Myös pysäköintitaloa peruskorjataan ja yhteyksiä pysäköintitiloista liiketiloihin parannetaan. Kiinteistön rakennettu ala ei ole kasvanut, mutta sen sisältö ja käyttötarkoitus muuttuvat ja ajanmukaistuvat.

Anttila-talosta monipuolinen kauppakeskus Skanskan urakoimana

Hankkeen toteuttaa kokonaisrakentamisvastuullisena eli KVR-urakoitsijana Skanska Talonrakennus Oy. Talotekniikkatöiden osalta aliurakoitsijana on YIT Kiinteistötekniikka Oy. Rakentaminen tapahtuu vaiheittain, ja esimerkiksi Anttila on toiminut rakennuksessa koko ajan. Kellaria koskevan asemakaavan vahvistuttua kellarin varastotilat uudistetaan liiketiloiksi, joihin voidaan sijoittaa kaksi noin 1000 neliömetrin liikehuoneistoa. Näihin liikehuoneistoihin tavoitellaan vuokralaisiksi päivittäistavaroiden sekä vapaa-ajan-, kodin-, harrastustarvikkeiden vähittäiskauppiaita. Kahdessa muussa kerroksessa liiketilaa on yhteensä noin 8 000 neliömetriä. Monipuolinen kauppakeskus on pääosin valmis keväällä 2006.

Työpaikkoja sadalle hengelle

Uusia koko- ja osa-aikaisia työpaikkoja kauppakeskukseen syntyy arviolta 60 Anttila-talon nykyisten noin 40 työpaikan lisäksi eli työpaikkoja on jatkossa noin sata. Myös muutostyöt työllistävät: Skanskan, suunnittelijoiden ja aliurakoitsijoiden työpaikkojen määrä on noin 40 henkilöä kahdentoista kuukauden mittaisen rakentamisprojektin aikana.

Suomi-yhtiö jatkaa aktiivista sijoitustoimintaansa

Suomi-yhtiö on merkittävä sijoittaja. Sen sijoitusomaisuuden arvo on runsaat 6 miljardia euroa. Tästä kiinteistösijoitusten osuus on noin 7 prosenttia. Sijoitustoiminnan hoidossa Pohjola on Suomi-yhtiön yhteistyökumppani, ja Pohjola Kiinteistösijoitus Oy huolehtii Suomi-yhtiön kiinteistöjen hallinnosta ja ylläpidosta sekä vuokraa Suomi-yhtiön toimitiloja.


Lisätietoja: Johtaja Markku Mäkiaho, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, puh. 050 529 2055

Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) hoitaa yli 300 000 asiakkaansa vakuutuksia ja niihin liittyviä sijoituksia asiakkaidensa parhaaksi. Yhtiö lopetti uusien vakuutusten myynnin vuoden 2004 lopussa. Suomi-yhtiön liikevaihto oli 1 061 miljoonaa euroa ja tase 7 015 miljoonaa euroa vuonna 2004.


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ