Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

POHJOLAN JA SUOMI-YHTIÖN LÄÄKETIETEEN PALKINTO PROFESSORI KARI RAIVIOLLE


4.1.2007

Pohjolan ja Suomi-yhtiön 20 000 euron lääketieteen palkinto on 4.1.2007 myönnetty Helsingin yliopiston kanslerille, professori Kari Raiviolle tunnustuksena hänen merkittävästä elämäntyöstään lastenlääketieteen tutkijana ja kehittäjänä sekä hänen huomattavista ansioistaan yliopistotutkimuksen ja -koulutuksen edistäjänä. Palkittu Kari Raivio haluaa nostaa kliinisen eli käytännön lääkärintyön arvostusta lääkärin urakehityksessä.


Professori Kari Raivio (suurempi kuva)


- Liian moni nuori lääkäri tekee väitöskirjan sen sijaan että keskittyisi kehittämään kliinistä osaamistaan. Väitöskirjan tekemisen ei pitäisi olla tarpeen, ellei tutkijan ura ole mielessä.  Kliinisen osaamisen kehittymistä tulisi arvostaa yhtä lailla kuin väitöskirjan tekemistä, ja etevän kliinikon tulisi ilman tohtorintutkintoakin pystyä etenemään urallaan yliopistosairaaloita myöten, Kari Raivio korostaa.

- Tästä syystä tarvitaan keinoja arvioida ja palkita kliinistä osaamista. Taidot potilaan hoitamisessa kehittyvät käytännön työssä, jossa on mahdollisuus myös pitkäjänteisesti seurata potilaan terveydentilaa.

Raivio onkin huolissaan reppu- ja keikkalääkäreiden määrän kasvusta. Kun lääkäri ei työskentele yhdessä paikassa riittävän kauan, hän ei näe potilaan terveydentilan kehitystä.

Kyseessä on koko terveydenhuoltojärjestelmää koskeva ongelma. Terveyskeskukset ovat pinteessä, kun lääkärit vaihtuvat tiuhaan. Tilanne on hankala erityisesti potilaille, jotka vaivoineen voivat kokea olevansa heittopusseja.
 
Terveyskeskusolosuhteet tulisi Raivion mielestä kehittää nykyistä houkuttelevammiksi lääkäreille. Kyse ei ole pelkästään palkasta. Jos terveyskeskukset olisivat keskimäärin isompia kuin nykyään, lääkärit eivät olisi liian yksin työssään. Niihin myös karttuisi osaamista ja erikoistumismahdollisuuksia. Tämä olisi potilaidenkin etu, vaikka monien matka terveyskeskukseen pidentyisi.

Keskosten hoito kehittynyt huimasti

Kari Raivio on toiminut lastenlääketieteen tutkijana ja kehittäjänä Suomessa ja Yhdysvalloissa, ennen kuin hänet valittiin Helsingin yliopiston rehtoriksi 1996 ja kansleriksi 2003.

Hän on ollut kehittämässä vastasyntyneiden tehohoitoa Suomessa sen alkuvaiheista asti, sillä vielä 1970-luvun alussa ei ollut keskosille soveltuvia hengityskoneita eikä valvontalaitteita. Kaksi kolmesta alle 1 500 grammaisina syntyneistä keskosista kuoli. Hoitotulokset alkoivat vähitellen parantua, kun kliininen tutkimus edistyi, laitteita saatiin käyttöön vuodesta 1975 alkaen ja alalle alettiin kouluttaa lääkäreitä ja hoitajia. 1990-luvun puolivälissä jo yli puolet alle 1 000 gramman painoisina syntyneistä jäi eloon ja kehittyi normaalisti.

Kari Raivion kliininen tutkimustyö on kohdistunut pääasiassa vastasyntyneiden fysiologiaan, aineenvaihduntaan ja hoitoon. Hän on myös tehnyt perustutkimusta periytyvistä taudeista, hapen puutteen ja hapen vapaiden radikaalien haittavaikutuksista solu- ja elimistön tasolla, sekä keskosten antioksidanttipuolustuksesta.

Kari Raiviolla on ollut lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia luottamustehtäviä sekä kunnia- ja tutkijajäsenyyksiä. Hänen tieteellinen julkaisutoimintansa on laajaa, ja hän on myös ollut niin kotimaisen Aikakauskirja Duodecimin kuin alansa kansainvälisen päälehden päätoimittajana.

Kari Raivion virkakaudella Helsingin yliopiston rehtorina kehitettiin erityisesti tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa opetusta, uudistettiin sisäistä voimavarojen jakoa, hallintorakenteita ja virkarakennetta sekä perustettiin uusia tutkimuslaitoksia ja verkostoja. Helsingin yliopisto oli Euroopan tutkimusyliopistojen liiton (LERU) perustajajäsen vuonna 2002, ja Kari Raivio on toiminut LERUn puheenjohtajana vuodesta 2004.

Jo 27. lääketieteen palkinto

Pohjolan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny ja Suomi-yhtiön toimitusjohtaja Eino Halonen luovuttivat palkinnon Kari Raiviolle Valtakunnallisia Lääkäripäiviä koskevassa tiedotustilaisuudessa 4. tammikuuta 2007. Pohjolan ja Suomi-yhtiön Lääketieteen palkinto on jaettu jo yli neljännesvuosisadan ajan. Kyseessä on nyt 27. palkinto.

Kari Raivio pitää Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinnon juhlaluennon 18.1.2006 kello 16.00 - 17.00. Paikkana on Biomedicum Helsinki, luentosali 1, os. Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki. Aiheena on Nuoren lääkärin urakehityksen uhat. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan luentoa.

Kari Raivion valokuva on saatavilla osoitteissa www.pohjola.fi ja www.suomi-yhtio.fi.


Lisätietoja

Kansleri, professori Kari Raivio, Helsingin yliopisto, puh. (09) 191 22206, kari.raivio@helsinki.fi
Ylilääkäri Esa Rahkonen, Pohjola, puh. 010 559 2315 tai esa.rahkonen@pohjola.fi

 


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ