Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Suomi-yhtiön sijoitustoiminta tuotti 3,3 prosenttia

25.8.2009

Käyvillä arvoilla laskettu Suomi-yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna 3,3 prosenttia. Yhtiön vakavaraisuus vahvistui viime vuoden lopusta.

Suomi-yhtiö hoitaa noin 250 000 asiakkaansa vakuutuksia ja niihin liittyviä sijoituksia. Kesäkuun lopussa sijoituskannan markkina-arvo oli noin 6,0 miljardia euroa. Yhtiö ei myy uusia vakuutuksia. Sen avaintehtävä on onnistua sijoitustoiminnassa. Tällä tavoin varmistetaan vakavaraisuus ja turvataan asiakkaiden vakuutussäästöille mahdollisimman korkea tuotto.

Tulos kehittyi alkuvuonna myönteisesti

Yhtiön riskiasema parani alkuvuonna. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana toimintapääoma nousi 118 miljoonalla eurolla 1 087 miljoonaan euroon. Vakavaraisuusaste oli 22,7 prosenttia (19,9 prosenttia 12/2008). Yhtiö mittaa onnistumistaan riskinkantokyvyn muutoksella ennen lisäetupäätöstä. Tämä muutos oli alkuvuonna 40 miljoonaa euroa. Yhtiön riskinkantokyky on toimintapääoman sekä korkotasosta johtuvan vastuuvelan arvostuseron muutoksen summa.

- Tulos oli tappiollisen vuoden jälkeen monessa mielessä positiivinen, mutta sikäli vain tyydyttävä, että jäimme aavistuksen tavoitteistamme. Erityisesti mieltä lämmitti se, että sijoitustoiminta tuotti kesäkuun loppuun mennessä lähes sen, mikä viime vuonna meni. Olemme pitäneet toimintamme kurinalaisena ja miettineet etukäteen suuntaviivat, joiden mukaan reagoimme markkinoiden käänteisiin, toimitusjohtaja Markku Vesterinen toteaa.

- Toisella vuosineljänneksellä alkanut finanssimarkkinoiden myönteinen kehitys on jatkunut erittäin vahvana kesäkuun lopun jälkeenkin. Heinäkuun lopulla sijoitustuottomme oli yli kaksinkertaistunut kesäkuun lopun tilanteesta ja siten noussut tyydyttävästä vähintäänkin hyväksi.

Sijoitustoiminnassa käänne parempaan

Yhtiön sijoitustoiminnan tavoitteena on − sijoitusriski halliten − mahdollisimman hyvä tuotto sekä vakavaraisuuspääomalle että asiakkaiden säästöille. Finanssikriisin seurauksena myös Suomi-yhtiön riskinkantokyky heikkeni. Keskinäisellä yhtiöllä ei ole mahdollisuutta turvautua lisäpääomitukseen riskien mahdollisesti realisoituessa, vaan sen on tultava toimeen omillaan. Siksi yhtiö pienensi jo viime vuonna merkittävästi sijoitusallokaationsa riskitasoa. Tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä sitä on alettu lisätä maltillisesti.

Finanssimarkkinoilla alkuvuosi oli kaksijakoinen - ensimmäisellä neljänneksellä jatkettiin viime vuoden tahtiin alaspäin ja toisella vuosineljänneksellä markkinat ovat korjanneet ylöspäin.

- Jälleen kerran ylenpalttinen epäuskon ja toivottomuuden ilmapiiri finanssimarkkinoilla vaihtui hetkessä  toivoksi ja ahneudeksi. Toisaalta, mitä pidemmälle vuosi on edennyt, sitä perustellummalta optimismi on vaikuttanut, arvioi sijoitusjohtaja Timo Hukka.

Käyvillä arvoilla laskettu yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna 3,3 prosenttia ( 3,0 prosenttia 06/2008).
Korkosijoitusten osalta alkuvuosi oli hyvä, mikä oli seurausta yrityslainojen kaventuneista riskipreemioista. Erityisesti korkeariskisten yrityslainojen tuotto nousi korkeaksi. Korkosijoitusten tuotto oli 4,8 prosenttia sisältäen myös rahamarkkinasijoitusten tuoton.

Osakemarkkinoiden kehitys vuoden 2009 alkupuoliskolla oli positiivinen. Yhtiön osakesijoitusten tuotto oli 3,3 prosenttia. Tuotto jäi hieman tavoitteista johtuen pääomarahastoihin tehdyistä alaskirjauksista. Lisäksi yhtiö on hallinnut riskitasoaan osaketermiineillä ja nämä näkyvät osakesijoitusten tuottoa heikentävänä tekijänä.

Suorien kiinteistösijoitusten tuotto ylsi lähes tavoitetasoonsa ollen 4,0 prosenttia. Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto painui kuitenkin selkeästi negatiiviseksi johtuen kiinteistörahastojen huonosta kehityksestä ja oli
-5,0 prosenttia.

Vaihtoehtoisten sijoitusten osalta hedge fundit ylsivät hyvään 7,9 prosentin tuottoon. Raaka-ainesijoitusten tuotto muodostui negatiiviseksi. Niiden osuus kokonaisallokaatiosta oli vähäinen.

Kesäkuun lopussa yhtiön sijoituskannan markkina-arvo oli noin 6,0 miljardia euroa. Erilaisissa korkoinstrumenteissa sijoituksista oli 60 prosenttia. Osakkeiden osuus oli 24 prosenttia, josta kesäkuun lopussa oli suojattuna noin viidennes.  Pääomasijoitukset on sisällytetty tässä osakesijoituksiin. Kiinteistöihin, mukaan lukien kiinteistörahastot, oli sijoitettu 11 prosenttia kaikista sijoituksista, ja vaihtoehtoisissa sijoituksissa oli 5 prosenttia sijoituksista.


Vakuutustoiminnan kehitys jatkui vakaana

Yhtiön vakuutusmaksutulo oli alkuvuonna 26 miljoonaa euroa (29 miljoonaa euroa 06/2008).

Yhtiön maksamat korvaukset olivat alkuvuonna odotusten mukaisia. Niitä maksettiin 205 miljoonaa euroa (207 miljoonaa euroa 06/2008). Valtaosa korvauksista on asiakkaiden erääntyviä vakuutussäästöjä. Siksi maksettujen korvausten määrällä ei ole merkittävää tulosvaikutusta.
 
Suomi-yhtiö on ulkoistanut pääosan vakuutus- ja sijoituskantansa hoidosta OP-Pohjola-ryhmään. Yhtiön palveluksessa on 11 henkilöä. Ulkoistamissopimukset ovat pääosin pitkäaikaisia, ja niiden aiheuttamien kustannusten ennustettavuus on hyvä. Yhtiön liikekulut olivat alkuvuonna 7,4 miljoonaa euroa (7,6 milj. euroa 06/2008).

Edustajiston vaalit marraskuussa

Keskinäisessä Henkivakuutusyhtiössä Suomessa yhtiökokouksena toimii vakuutuksenottajien keskuudestaan valitsema edustajisto. Kolmannes edustajiston 75 jäsenestä on tänä syksynä erovuorossa. Edustajiston vaalit järjestetään 10.−30.11.2009 postivaalina. Ehdokasasettelu päättyy 11.9.2009. Vaaleihin liittyvää aineistoa on yhtiön sivustolla www.suomi-yhtio.fi.

Lisäetupäätökset tehdään loppuvuonna

Päätös lisäeduista tehdään aiempaan tapaan marraskuussa.

LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 253 2844 tai 050 348 3502
Sijoitusjohtaja Timo Hukka, puh. 010 253 2002 tai 040 519 0510
Talousjohtaja Kai Niemi, puh.  010 253 2803 tai 040 820 5927


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ