Pohjolan ja Suomi-yhtiön 25. lääketieteen palkinto professori Antti Arolle
5.1.2005
Suomi-yhtiö ja Pohjola ovat myöntäneet 17 000 euron lääketieteen palkinnon professori Antti Arolle hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä työstään ravintotekijöiden tutkijana sekä käytännönläheisenä tutkimustiedon välittäjänä.
Antti Aro on arvostettu ravitsemusasioiden asiantuntija. Hän on muun muassa kirjoittanut lukuisia ravintoa käsitteleviä artikkeleita ja kirjoja maallikollekin helposti ymmärrettävällä tavalla. Hän on yli 30 vuoden ajan tutkinut ravinnon merkitystä terveyteen ja kroonisiin sairauksiin, veren rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden yhteyksiä sydän- ja verisuonitauteihin ja aikuisiän diabetekseen sekä eri ravintotekijöiden kuten rasvahappojen, liukoisen kuidun ja kahvin vaikutuksia aineenvaihduntaan.
Antti Aro tähdentää ravitsemus- ja liikuntapolitiikan tarpeellisuutta
Suomalaiset syövät monipuolisemmin ja paremmin kuin koskaan, mutta saavat ruoasta liikaa energiaa suhteessa vähenevään kulutukseen. Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet yleistyvät yhä nuoremmilla. Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys kaksinkertaistuu jo parinkymmenen vuoden kuluessa. Tämä voi kääntää sydäntautikuolleisuuden uuteen nousuun, Antti Aro pelkää.
"Perusterveydenhuoltoon tarvitaan ravitsemusterapeutteja, ja kouluruokailu pitää nostaa oppitunnin asemaan. Valtion ravitsemusneuvottelukunta kaipaa lisää asiantuntemusta ja resursseja, jotta suositukset saadaan selkokielisinä kaikkien tietoon", Antti Aro sanoo.
Suomessa on osaamista ja kokemusta, joita suunnitelmallisesti hyödyntämällä ongelmat voidaan hallita, hän korostaa.
Ennen eläkkeelle siirtymistään Antti Aro työskenteli Kansanterveyslaitoksen (KTL) ravitsemusosaston johtajana ja tutkimusprofessorina. Hän on myös toiminut pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistaneessa työryhmässä.

Professori Antti Aro
Jo 25. lääketieteen palkinto
Suomi-yhtiön toimitusjohtaja Eino Halonen ja Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara luovuttavat palkinnon Antti Arolle Valtakunnallisilla Lääkäripäivillä 11. tammikuuta 2005. Lääketieteen palkinto on jaettu jo neljännesvuosisadan ajan.
Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Matti Sulamaa, Harri Nevanlinna, Osmo Järvi, Veikko Laine, Kauko A. Solonen, Börje Kuhlbäck, Terttu Arajärvi, Erkki Saxen, Tauno Palva, Ilmo Louhimo, Kimmo Koskenvuo, Pentti Rokkanen, Kalevi Pyörälä, Reijo Norio, Ahti Tarkkanen, Kimmo K. Mustakallio, Veli Matti Huittinen, Amos Pasternack, Liisa Elovainio, Krister Höckerstedt, Sirpa Asko-Seljavaara, Heikki Peltola, Kari Teramo sekä Heikki Järvinen ja Jukka-Pekka Mecklin.
Lisätietoja
Professori Antti Aro, 050-5323716 tai antti.aro@ktl.fi
Ylilääkäri Esa Rahkonen, Pohjola, puh. 010 559 2315 tai esa.rahkonen@pohjola.fi