Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Suomi-yhtiö päätti uusista erityislisäeduista

21.11.2005

Suomi-yhtiön sijoitustoiminnan tulos vuodelta 2005 on muodostumassa erittäin hyväksi. Jo muuten hyvää tulosta paransi yhtiön omistamien Pohjolan osakkeiden myynti syyskuussa. Myynti paransi myös yhtiön riskiasemaa merkittävästi. Kaikki tämä mahdollistaa uusien erityislisäetujen antamisen alkuperäisarvioita aiemmin ja määrältään suurempana.

Yhtiön hallitus on nyt ensimmäisen kerran päättänyt uusien erityislisäetujen määristä. Jatkossa erityislisäeduista päätetään vuosittain.

Uusien erityislisäetujen piiriin kuuluvat Suomi-yhtiön vanhat vakuutukset. Niillä tarkoitetaan Suomi-yhtiössä edelleen voimassa olevia vakuutuksia, jotka olivat voimassa Suomi-yhtiössä jo 1.7.1997.

Erityisetujen piiriin kuuluville vakuutussäästöille 10 prosentin korotus vuonna 2006

Kaikille uusiin erityislisäetuihin oikeutetuille säästöä muodostaneille vakuutuksille annetaan uutena erityislisäetuna vuonna 2006 määrä, joka on 10 prosenttia tällaisen vakuutuksen vakuutussäästöstä. Etu käytetään näiden vakuutusten vakuutusturvan, kuten yksilöllisen eläkevakuutuksen vanhuuseläketurvan tai yksilöllisen henkivakuutuksen säästösumman ja vakuutukseen sisältyvän kuolemanvaraturvan, korottamiseen.

Riskivakuutusten vakuutusmaksualennus nousee vuonna 2007

Sellaisille riskivakuutuksille, jotka eivät kerrytä vakuutussäästöä, uusi erityislisäetu annetaan korottamalla näiden vakuutusten vakuutusmaksuihin myönnettyjä alennuksia 20 prosentista 30 prosenttiin vuodesta 2007 alkaen. Alennus ei koske sairauskuluvakuutuksia.

Lisätietoja

Uusia erityislisäetuja on kuvattu tarkemmin Suomi-yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.suomi-yhtio.fi/asiakasedut.
Lisätietoja antaa myös varatoimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 559 2844 tai 050 348 3502

Takaisin


 


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2012 SUOMI-YHTIÖ