Suomi-yhtiöön valittiin nimitysvaliokunta
27.4.2006
Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen (Suomi-yhtiö) varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.4.2006.
Yhtiökokouksena toimiva Suomi-yhtiön edustajisto valitsi yhtiölle nimitysvaliokunnan. Edustajiston keskuudesta valitun nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii professori Mikko Viitasalo sekä jäseninä kelloseppä Pentti Hänninen ja kansanedustaja Jukka Vihriälä. Nimitysvaliokunta valittiin nyt ensimmäisen kerran ja sen toimikausi kestää ensi vuoden yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Nimitysvaliokunta tekee vuoden 2007 keväällä kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle esitykset hallituksen jäseniksi ja tilintarkastajiksi.
Vuoden 2005 alusta uusien vakuutusten myynnin lopettanut Suomi-yhtiö on jo aiemmin päättänyt sopeuttaa hallintorakennettaan yhtiön uutta toimintamallia ja vähenevää vakuutuksenottajamäärää vastaavaksi. Yhtiön hallintoneuvosto lakkaa vuoden päästä keväällä 2007. Hallintoneuvostoon ei valittu erovuoroisten tilalle muita jäseniä kuin takuupääoman omistajan Ilmarisen edustajina lakiasiainjohtaja Pirkko Auvinen ja sijoitusjohtaja Jussi Laitinen.
Yhtiökokous vahvisti vuoden 2005 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle.
Vuosikertomus yhtiön www-sivuilla
Suomi-yhtiön vuosikertomus on julkaistu suomen, ruotsin ja englannin kielellä verkkoversiona yhtiön www-sivuilla osoitteessa www.suomi-yhtio.fi. Vuosikertomus on tulostettavissa kokonaisuudessaan pdf-muodossa.
LISÄTIETOJA: Suomi-yhtiö, toimitusjohtaja Eino Halonen, puh. 010 559 2000,
varatoimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 559 2844 tai
050-348 3502