Suomi-yhtiöllä hyvä vuosi
9.3.2007
Suomi-yhtiön vuoden 2006 tulos muodostui hyväksi. Sijoitustoiminta tuotti 6,5 prosenttia. Tämä ylitti niin toiminnasta johdetun tuottovaateen kuin eri vertailuindeksienkin mukaiset tuottotasot.
Suomi-yhtiö lopetti uusien vakuutusten myöntämisen vuoden 2005 alussa. Sen tehtävänä on nyt hoitaa vakuutus- ja sijoituskantaansa olemassa olevien asiakkaidensa parhaaksi. Suomi-yhtiön konsernin liikevoitto vuonna 2006 oli 287 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevoitto oli poikkeuksellisen suuri 448 miljoonaa euroa, mihin merkittävänä syynä oli Pohjolan osakkeiden myynti. Yhtiö antoi asiakkailleen erilaisia lisäetuja vuodelta 2006 yhteensä 315 miljoonaa euroa.
Hyvästä tuloksesta huolimatta yhtiön kirjanpidollinen tulos muodostui tappiolliseksi. Syynä tähän on vakavaraisuuspääoman palauttaminen asiakkaille lisäetuina. Tämän vuoksi vuotuiset lisäedut päätetään tarkoituksellisesti suuremmiksi kuin silloin, jos ne perustuisivat pelkästään vuotuiseen tulokseen. Suuri osa vakavaraisuuspääomasta on aiempina tilivuosina kertynyttä omaa pääomaa. Tämä voidaan purkaa lisäetuihin vain näyttämällä tilinpäätöksessä tappiota.
Konsernin vakavaraisuuspääoma kasvoi 91 miljoonalla eurolla 1460 miljoonaan euroon. Konsernin vakavaraisuusaste oli 27,4 prosenttia (25,7 prosenttia vuonna 2005).
Kehitys oli ennakoidun mukaista
Konsernin vakuutusmaksutulo oli 124 miljoonaa euroa. Nykytilanteessa yhtiö ei enää seuraa vakuutusmaksutulon perusteella määriteltyä markkinaosuutta. Yhtiö kuvaa markkina-asemaansa vakuutussäästöistä lasketulla markkinaosuudella. Se oli vuoden 2006 lopussa 14,4 prosenttia. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli 14,9 prosenttia.
Konsernin maksamat korvaukset kasvoivat runsaalla 100 miljoonalla eurolla ollen yhteensä 410 miljoonaa euroa. Kasvu selittyy pääosin erilaisten säästömuotoisten korvausten (säästösummat, eläkkeet ja takaisinostot) kasvulla. Näin maksettujen korvausten kasvun vaikutus tulokseen oli vähäinen.
Konsernin liikekulut olivat 38 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat neljällä miljoonalla eurolla. Kotimaisen toiminnan liikekulut alenivat 0,6 miljoonalla eurolla, ja ne alittivat budjetoidun tasonsa. Toiminnan tehokkuutta mittaava liikekustannussuhde oli kotimaisessa toiminnassa 100 prosenttia (99 prosenttia vuonna 2005). Konsernin osalta vastaava suhde parani 116 prosentista 111 prosenttiin.
Sijoitukset tuottivat 6,5 prosenttia
Suomi-yhtiön sijoituskanta käyvin arvoin oli vuoden lopussa 6 775 miljoonaa euroa. Sijoituskanta kasvoi 48 miljoonalla eurolla. Osakkeiden osuus sijoituskannasta, mukaan lukien sijoitukset osakerahastoihin, oli 32 prosenttia (21 prosenttia). Erilaisten korkoinstrumenttien osuus oli 55 prosenttia (67 prosenttia) ja kiinteistöjen 7 prosenttia (6 prosenttia). Kiinteistöihin on tässä luettu myös sijoitukset kiinteistöihin sijoittaviin sijoitusrahastoihin ja yhteissijoitusyrityksiin. Vaihtoehtoisia sijoituksia eli lähinnä sijoituksia absoluuttisen tuoton rahastoihin oli 6 prosenttia (6 prosenttia) kaikista sijoituksista. Tässä esitetyt luvut ovat viranomaismääräysten mukaisia ja koskevat vain emoyhtiötä.
Emoyhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin oli 420 miljoonaa euroa (1000 miljoonaa euroa), mikä vastasi sitoutuneelle pääomalle 6,5 prosentin tuottoa (17,5 prosenttia). Konsernin osalta tuottoprosentti oli niin ikään 6,5 (17,4). Sijoitustoiminnan tulos oli hyvä niin vakuutussäästöjen ja oman pääoman tuottovaatimusten perusteella määriteltyyn tuottotavoitteeseen kuin vertailuindekseihinkin nähden.
Vakavaraisuuspääoman palautus laajeni koko vakuutuskantaa koskevaksi
Yhtiön hyvä tulos ja erinomainen vakavaraisuusasema mahdollistivat sen, että vakavaraisuuspääoman palautus laajennettiin koko vakuutuskantaa koskevaksi. Tämä tehtiin korottamalla vakuutussäästöille annettavaa asiakashyvitystä 2 prosenttiyksiköllä. Erityislisäetuihin oikeutetuille vakuutuksille päätettiin vuodelta 2006 antaa 9 prosentin erityislisäetu. Yhdessä laskuperustekoron, edellä mainitun asiakashyvityksen ja aiempiin päätöksiin perustuvien erityisetujen kanssa uusin päätös nostaa tällaisten vakuutussäätöjen tuoton jopa yli 18 prosentin. Vastaava tuotto niille vakuutussäästöille, jotka eivät ole oikeutettuja erityislisäetuihin, oli 6-6,5 prosenttia. Riskivakuutusten maksunalennusten korotuksista päätettiin jo vuonna 2005 seuraavasti: vuodesta 2007 alkaen korotetaan erityislisäetujen piiriin kuuluvien riskivakuutusten maksujen alennuksena annettava lisäetu 20 prosentista 30 prosenttiin.
Vanhoille vakuutuksille (edelleen voimassa oleva vakuutus, joka oli voimassa Suomi-yhtiössä jo 1.7.1997) aikanaan annetusta ehdollisesta erityislisäetulupauksesta on kuluneen tilivuoden jälkeen täyttämättä vielä 464 miljoonaa euroa. Erityislisäetuja annetaan jatkossakin sitä mukaa kuin yhtiön vakavaraisuustilanne sen sallii. Jos etuja on mahdollisuus antaa yli edellä selostetun määrän, niitä annetaan korotettuina asiakashyvityksinä erikseen määriteltävällä tavalla. Yhtiö ei esitä etukäteen arviota tulevien erityislisäetujen määristä ja antamisaikataulusta.
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi
Eino Halonen
Toimitusjohtaja
LIITE Konsernin taloudellinen kehitys (vakavaraisuus, sijoitusjakauma, sijoitustoiminnan nettotuotto, tulosanalyysi, tunnusluvut)
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Eino Halonen, puh. 010 253 2000
Varatoimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 253 2844 tai 050 348 3502
Sijoitusjohtaja Timo Hukka, puh. 010 253 2002 tai 040 519 0510