Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Suomi-yhtiön yhtiökokoustiedote

 

Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen varsinainen yhtiökokous 5.5.2010 vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokouksena toimii vakuutuksenottajien keskuudestaan valitsema edustajisto.

Yhtiön hallitukseen valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka VTT Arja Alho, toimitusjohtaja Pekka Kantanen, VTT Kari Kaunismaa, pormestari Timo P. Nieminen ja maakuntaneuvos Jukka Tuori. Jukka Tuori jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Arja Alho varapuheenjohtajana. Pekka Kantanen on hallituksen uusi jäsen. Hän on toiminut Yrittäjien Eläkekassa Oman toimitusjohtajana vuodesta 2004 ja sitä ennen pitkään pankkialalla. Hän on kuulunut Suomi-yhtiön edustajistoon vuodesta 1997.

Edustajiston keskuudestaan valitsemaan nimitysvaliokuntaan valittiin edelleen puheenjohtajaksi professori Mikko Viitasalo sekä muiksi jäseniksi maakuntaneuvos Ilkka Joenpalo ja valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälä. Nimitysvaliokunta tekee varsinaiselle yhtiökokoukselle esitykset hallituksen jäseniksi ja tilintarkastajaksi.

Tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.


Vuosikertomus yhtiön www-sivuilla

Suomi-yhtiön vuosikertomus 2009 on julkaistu verkkoversiona yhtiön sivuilla www.suomi-yhtio.fi. Vuosikertomus on tulostettavissa kokonaisuudessaan pdf-muotoisena.


LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Markku Vesterinen, puh. 010 253 2844 tai 050 348 3502


Suomi-yhtiö on 120-vuotias henkivakuutusyhtiö. Yhtiö keskittyy vakuutuskantansa ja sijoitustensa hoitoon ja kuuluu maan suurimpiin sijoittajiin. Uusien vakuutusten myöntämisen se lopetti vuoden 2005 alusta. Asiakkaita on yli 250 000.


Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ