Forestia Holding Oy:n nimi on muuttunut. Uusi nimi on Finsilva Oyj.
---
Suomi-yhtiön metsät Forestia Holding Oy:lle
31.1.2005
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) on tänään 31.1.2005 myynyt noin 14 000 hehtaarin metsäomaisuutensa 21 miljoonalla eurolla Forestia Holding Oy:lle.
Forestia Holding Oy on Suomi-yhtiön, Metsäliiton sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK ry :n perustama metsänomistusyhtiö.
Forestia Holding Oy:lle siirtyy 30.12.2004 allekirjoitetun aiesopimuksen mukaan myös M-realin ja Metsäliiton metsänomistusyhtiön Forestia Oy:n koko osakekanta sekä sen myötä noin 120 000 hehtaarin metsäomaisuus. Kokonaiskauppahinta on 172 miljoonaa euroa. Kaupat toteutuvat 31.1.2005.
Suomi-yhtiö saa metsiensä myynnistä vastikkeeksi Forestia Holding Oy:n osakkeita ja käteistä rahaa.
Uuden yhtiön omistus jakautuu seuraavasti: Metsäliitto Osuuskunta 49,9 prosenttia, Suomi-yhtiö 39,7 prosenttia sekä Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK 10,4 prosenttia.
Aiemmin Suomi-yhtiö omisti sataprosenttisesti noin 14 000 hehtaaria metsää. Jatkossa se omistaa 39,9-prosenttia noin 134 000 hehtaarista. Järjestely on siten jatkoa sille arvopaperistamiselle, jota Suomi-yhtiö on viime aikoina pyrkinyt lisäämään kiinteistösijoituksissaan.
Lisätietoja:
Suomi-yhtiö, sijoitusjohtaja Timo Hukka, puh. 010 559 2002 tai
040 519 0510
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) hoitaa noin
300 000 omistaja-asiakkaansa vakuutuksia. Yhtiö lopetti uusien vakuutusten myynnin vuoden 2004 lopussa. Yhtiö hallinnoi noin
5,8 miljardin euron sijoitusomaisuutta. Vakavaraisuuspääoman osuus tästä on noin miljardi euroa. Suomi-yhtiöllä on henkivakuuttamista harjoittavat tytäryhtiöt Puolassa ja Baltian maissa.