Erityislisäetujen antaminen aikaistuu Pohjolan osakkeiden myynnin ansiosta
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi (Suomi-yhtiö) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat 12.9.2005 sovitulla kaupalla myyneet kaikki omistamansa Pohjolan osakkeet OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:lle (OKO). OKOn tavoitteena on hankkia haltuunsa Pohjolan koko osakekanta.
Uusien erityislisäetujen antamista voidaan varhentaa
Suomi-yhtiö on ehdollisesti luvannut jakaa uusia erityislisäetuja niille vanhoille vakuutuksille, jotka olivat voimassa Suomi-yhtiössä 1.7.1997 ja ovat edelleen voimassa. Salamaan tehdyt vakuutukset eivät ole näiden etujen piirissä. Yritysten kautta aikanaan otetut vakuutukset olivat pääsääntöisesti Salamassa.
Viime vuonna Suomi-yhtiö päätti luopua uusien vakuutusten myynnistä. Tämä mahdollistaa sen, että uusia erityislisäetuja voidaan alkaa jakaa, kun vakavaraisuuspääomaa vapautuu.
Toukokuussa 2005 kerrottujen määrittelyperiaatteiden mukaan uusien erityislisäetujen antamisen oli tarkoitus käynnistyä kahdessa vaiheessa: 1) vuoden 2006 alusta niitä aletaan antaa päättyville vakuutuksille, 2) vuoden 2008 alusta jakaminen alkaa pidempään jatkuville vakuutuksille.
Pohjolan osakkeiden myynti ja suotuisa kurssikehitys ovat tuoneet Suomi-yhtiölle tulosta, jonka ansiosta uusien erityislisäetujen antaminen käynnistyy kuitenkin kaikkien edellä mainittujen vanhojen vakuutusten osalta jo vuoden 2006 alusta.
Asiakaspalvelun jatkuvuudesta huolehditaan
Suomi-yhtiön vakuutuskannan hoito ja asiakkaiden palvelu on ulkoistettu Pohjolaan. Nyt kyseessä olevat osakekaupat eivät muuta Pohjolan kanssa tehtyjä pitkäaikaisia sopimuksia.
OKOsta muodostuu vahva kotimainen täyden finanssipalvelun toimija, jonka piirissä jatkuvat myös Suomi-yhtiön Pohjolan kanssa tekemät ulkoistamissopimukset. Kaupan yhteydessä on sovittu, että niiden pitkäaikaisuutta varmistetaan entisestään. Suomi-yhtiön asiakkaiden vakuutusten hoito ja asiakaspalvelu jatkuvat siten ennallaan.
On todennäköistä, että OKO organisoi Pohjolan toimintaa uudelleen, jos se saa haltuunsa Pohjolan koko osakekannan. Tällä voi olla joitakin vaikutuksia myös Suomi-yhtiön asiakkaiden palveluun, mutta on sovittu, että palvelun perusteet säilyvät ennallaan. Mahdollisista muutoksista tiedon saa nopeimmin Suomi-yhtiön Internet-sivuilta. Muita tiedotuskanavia ovat turvaselvitysposti ja yhtiön puhelinpalvelu.
Tehty kauppa antaa uusia mahdollisuuksia yhtiön sijoitustoiminnalle
Suomi-yhtiön sijoituskanta on yhteensä noin 6,5 miljardia euroa.
Suomi-yhtiö on ollut Pohjolan suurin omistaja. Pohjola-sijoituksen arvon hyvin myönteinen kehitys oli osaltaan korottamassa Suomi-yhtiön sijoitustoiminnan tuoton vuoden 2005 ensimmäisellä vuosipuoliskolla peräti 11,0 prosenttiin. Pohjola-sijoituksen osuus nousi yhtiön koko sijoituskannassa ja aivan erityisesti osakesijoituksissa varsin suureksi.
Jo Pohjola-omistustaan kasvattaessaan Suomi-yhtiö tiesi, että sitä pitää pienentää vakuutusten alkaessa pikkuhiljaa päättyä. Pohjola-sijoituksen arvon kehitys oli yhtiön odotuksiakin parempi. Kun tarjoutui mahdollisuus myydä tämä sijoitus ja samalla parantaa entisestään yhtiön asiakkaiden etuja, Suomi-yhtiö näki myymisen erittäin perustelluksi.
Sillä, että Suomi-yhtiö myi Pohjolan osakkeet, ei ole vaikutusta yhtiön vakuutusten kestoon. Näin ollen yhtiön sijoitustoiminnan aikajänne säilyy entisellään. Sijoitustoiminnalla yhtiö turvaa vakavaraisuutensa ja asiakkaiden vakuutussäästöjen tuoton.
Yhtiö sijoittaa pääosan Pohjolan osakkeiden myynnistä saamastaan kauppahinnasta uudelleen kotimaisiin ja ulkomaisiin osakkeisiin. Pohjola-omistuksen suuruus on rajoittanut yhtiön mahdollisuuksia kohdentaa osakesijoituksiaan muihin suomalaisiin osakkeisiin. Nyt kun Pohjolan osakkeet on myyty, on kotimaisten osakesijoitusten osuus yhtiön sijoitussalkussa pienentynyt merkittävästi. Siksi uusia sijoituksia tehtäessä on tarkoitus suunnata niitä mahdollisuuksien mukaan myös kotimaisiin osakkeisiin.
Yhtiö saa uusia mahdollisuuksia vastata alenevan korkotason aiheuttamiin haasteisiin
Korkotaso on alentunut merkittävästi sen jälkeen kun Suomi-yhtiö päätti luopua uusien vakuutusten myynnistä ja käynnistää uusien erityislisäetujen jakamisen vanhoille asiakkaille. Yhtiössä olevien vakuutussopimusten laskuperustekorko (= korko, jonka yhtiö kaikissa tilanteissa hyvittää asiakkaidensa vakuutussäästöille) on suurimmassa osassa vakuutuskantaa 4,5 prosenttia. Se on korkea pitkien korkojen tasoon verrattuna.
Vuonna 2005 yhtiön sijoitustoiminnan tuotto on ollut erittäin hyvä. Yhtiön vakuutustoiminnan tuottotavoite on kuitenkin niin haasteellinen, että jos korkotaso säilyy nykyisellä alhaisella tasolla tai jopa laskee, yhtiön olisi tavoitteeseen päästäkseen suunnattava entistä suurempi osa sijoituksistaan osakkeisiin ja muihin korkoinstrumentteja korkeampiriskisiin välineisiin.
Suomi-yhtiö haluaa varmistaa eripituisten vakuutusten tasapuolisen kohtelun. Jotta alhainen korkotaso ei vaaranna vielä pitkään jatkuvien vakuutusten tuottoa, yhtiön hallitus harkitsee, että erittäin hyvin onnistuneen sijoitustoiminnan kerryttämää vakavaraisuutta käytetään myös edellä mainittuun matalan koron aiheuttaman riskin pienentämiseen. Tämä on mahdollista, koska Pohjolan osakkeiden myynti varmistaa sijoitustoiminnan hyvän tuoton.
Tehdyn yrityskaupan ansiosta tehtävät toimenpiteet - korkoriskiin varautuminen entistä paremmin ja uusien erityislisäetujen aikaistaminen - korostavat eripituisen ajan jatkuvien vakuutusten tasapuolista kohtelua.
Suomi-yhtiöstä OKOn merkittävä omistaja
Tehdyn kaupan ansiosta osuuspankkiryhmä tarjoaa jatkossa asiakkailleen vahinkovakuutuspalveluja pankki- ja varainhoitopalvelujen lisäksi. Lisäksi OKOn ja Ilmarisen yhteistyön ansiosta se tarjoaa myös työeläkepalveluja. Tämä varmistaa kotimaisen tarjonnan säilymisen finanssi- ja vakuutuspalveluissa.
Muut mahdolliset järjestelyt olisi tehty pohjoismaisten tai muiden ulkomaisten tahojen kanssa.
Suomi-yhtiö uskoo kotimaisen vaihtoehdon tarpeellisuuteen ja kilpailukykyisyyteen. Tämän vuoksi yhtiö on sopinut osana tehtyä kauppaa tulevansa myös merkittäväksi OKOn omistajaksi. Suomi-yhtiö hankkii OKOn osakeannista tai muulla tavoin OKOn osakkeita sellaisen määrän, että se omistaa jatkossa 10 prosenttia OKOn osakepääomasta. Suomi-yhtiö saa myös yhden paikan OKOn hallitukseen. Markkinoilla määräytyvästä osakkeiden hankintahinnasta riippuen Suomi-yhtiön OKOn osakkeisiin tekemä sijoitus tulee olemaan noin 20 prosenttia sen Pohjolan osakkeista saamasta kauppahinnasta.