Suomi-yhtiö myi Baltian maissa ja Puolassa toimivat henkivakuutusyhtiönsä Vienna Insurance Groupille.
Vuoden 2007 lopulla sovittu kauppa toteutui Baltiassa toimivan Seesam Life Insurance SE:n osalta helmikuussa ja Puolassa toimivan FinLife S.A:n osalta huhtikuussa. Näin Suomi-yhtiö luopui tavoitteensa mukaisesti aktiivisesta henkivakuuttamisesta myös ulkomailla. Kotimaassa yhtiö lopetti uusien vakuutusten myöntämisen jo vuoden 2005 alusta.
Huhtikuussa pidetty yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi hallitukseen valittiin edustajiston pitkäaikainen jäsen VTT Arja Alho, kun pitkään varapuheenjohtajana toiminut ministeri Jarmo Rantanen jäi pois hallituksesta. Puheenjohtajana jatkaa MMM Jukka Tuori ja muina jäseninä jatkavat rehtori Kari Kaunismaa, pormestari Timo P. Nieminen ja johtaja Helena Pesola.
Loppuvuonna Suomi-yhtiön hallitus päätti, ettei vuodelta 2008 palauteta vakavaraisuuspääomaa erityislisäetuina, koska ensisijaiseksi tavoitteeksi asetettiin yhtiön vakavaraisuuden pitäminen riittävänä. Riittävä vakavaraisuus toimii vaikeina aikoina puskurina turvaamassa asiakkaiden varoja ja mahdollistaa hyvien tuottojen tavoittelun markkinoiden elpyessä. Kolmena aiempana vuonna yhtiö on maksanut lisäetuja yhteensä lähes miljardi euroa.
Erityislisäedut ovat ns. vanhoille vakuutuksille annettavia, aikanaan ehdollisesti luvattuja etuja, joita on jaettu vuodesta 2006. Vanhoilla vakuutuksilla tarkoitetaan edelleen voimassa olevia vakuutuksia, jotka olivat voimassa Suomi-yhtiössä jo 1.7.1997.
Yhtiön ns. vanhojen vakuutusten säästöjen vuosituotto on kuitenkin korkeimmillaan yli 7 prosenttia, joka koostuu 4,5 prosentin laskuperustekorosta ja aiemmin päätetystä 2,7 prosentin erityisedusta.
Vuonna 2006 hallitus päätti, että myös muille kuin ns. vanhoille vakuutuksille aletaan antaa vakavaraisuuspääoman palautusta asiakashyvityksinä. Laskuperustekorkoa näille vakuutussäästöille maksetaan 3,5 - 4,5 prosenttia. Vain niille vakuutuksille, joiden laskuperustekorko on 3,5 prosenttia, maksetaan 0,7 prosentin hyvitys vuodelta 2008. Erityislisäeduista ja asiakashyvityksistä päätetään vuosittain, ja ne saattavat vaihdella merkittävästikin.