Erittäin hyvä tulos mahdollisti taas lisäetujen jakamisen

Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen (Suomi-yhtiö) sijoitustoiminta tuotti vuonna 2009 erittäin hyvin, 12,5 prosenttia. Tuotto kattoi reilusti finanssikriisivuonna 2008 Suomi-yhtiöllekin tulleet sijoitustoiminnan tappiot. Yhtiön saavuttama tulos ja selvästi parantunut vakavaraisuusasema mahdollistivat yhteensä yli 160 miljoonan euron lisäetujen antamisen vakuutuksenottajille. Korkeimmillaan ns. vanhojen vakuutusten säästöjen kokonaisvuosituotto nousee yli 12 prosentin. Vuosina 2005−2010 yhtiö on jakanut asiakkailleen erilaisia lisäetuja lähes 1,2 miljardia euroa.

Yhtiö lopetti uusien vakuutusten myöntämisen vuoden 2005 alusta. Se keskittyy hoitamaan vakuutus- ja sijoituskantaansa asiakkaidensa parhaaksi. Strategiaan kuuluu ottaa hallitusti riskiä sijoitustoiminnassa, jotta voidaan vastata mahdollisimman hyvin asiakkaiden pitkäaikaisiin tuottotavoitteisiin. Vakavaraisuus pidetään riittävän hyvänä, jotta asiakkaiden säästöille voidaan antaa mahdollisimman hyvä tuotto.

Vakuutuskanta pienenee vähitellen. Vakuutuksenottajia on edelleen noin 250 000. Vakuutuskannan pienentyessä vakavaraisuuspääoman tarve vähenee hiljalleen. Keskinäisenä yhtiönä Suomi-yhtiö jakaa vapautuvaa vakavaraisuuspääomaa vakuutuksenottajille lisäetuina. Asiakkaille jaettujen lisäetujen taso on − maailmantalouden kriisivuotta 2008 lukuun ottamatta − ollut korkea paitsi vakavaraisuuspääoman palautuksen myös yhtiön hyvien sijoitustuottojen ansiosta.

Vuonna 2005 yhtiö julkisti periaatteet vakavaraisuuspääoman mahdollisimman tasapuolisesta palauttamisesta. Palautusta ovat ensisijaisesti saaneet yhtiön ns. vanhat vakuutukset, jotka olivat voimassa jo 1.7.1997, koska näille vakuutuksille on aikanaan ehdollisesti luvattu kaikkiaan 840 miljoonan euron ylimääräiset edut. Hyvän vakavaraisuustasonsa ansiosta yhtiö on antanut vuoden 2006 jälkeen myös muille vakuutuksille vakavaraisuuspääoman palautusta. Vuoden 2009 lisäedut maksetaan asiakkaille vuoden 2010 aikana. Näiden etujen jälkeen vanhoille vakuutuksille ehdollisesti luvatusta määrästä on antamatta vielä noin 100 miljoonaa euroa.

Vuodelta 2009 ns. vanhojen vakuutusten säästöjen kokonaisvuosituotto nousee korkeimmillaan yli 12 prosentin, joka koostuu 4,5 prosentin laskuperustekorosta, 2,7 prosentin erityisedusta, 4,5 prosentin erityislisäedusta ja 0,5 prosentin asiakashyvityksestä. Vanhojen riskivakuutusten lisäetuna on muun muassa vakuutusmaksujen 30 prosentin alennus. Muiden vakuussäästöjen vuosituotto on vuodelta 2009 laskuperustekoron tasosta riippuen 4,5−5,0 prosenttia.

Erityislisäeduista ja asiakashyvityksistä päätetään vuosittain. Yhtiön riskiasema vaikuttaa päätökseen. Tämän vuoksi asiakashyvitykset ja erityislisäedut saattavat vaihdella vuosittain merkittävästikin.

Konsernin vakavaraisuuspääoma oli vuoden 2009 lopussa 1 267 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 997 milj. euroa). Vastuuvelkaan suhteutettu vakavaraisuusaste oli 24,8 prosenttia (19,9 prosenttia).

Sijoitukset tuottivat 12,5 prosenttia

Suomi-yhtiön sijoituskanta käyvin arvoin oli tilivuoden lopussa 6 410 miljoonaa euroa (6 004 milj. euroa).

Yhtiön 12,5 prosentin sijoitustuotto oli euromääräisesti käyvin arvoin 713 miljoonaa. Tuotto ylitti selvästi yhtiön vastuuvelan ja oman pääoman tuottovaateiden perusteella johdetun tuottotavoitteen. Edellisvuonna sijoitustuotto oli -4,0 prosenttia (-267 milj. euroa).

Yhtiö selvisi finanssikriisistä kohtuullisen hyvin. Tarkasteltaessa vuosia 2008 ja 2009 kokonaisuutena oli vuotuinen tuotto näiltä kahdelta vuodelta käyvin arvoin noin 4 prosenttia. Riskiä kevennettiin vuonna 2008 ja lisättiin asteittain vuonna 2009. Toimenpiteissä onnistuttiin, ja tulos on erittäin hyvä niin markkinakehitykseen kuin olosuhteisiinkin nähden.

Suomalaisten vakuutussäästöistä Suomi-yhtiössä 14 prosenttia

Suomi-yhtiön vakuutusmaksutulo oli 83 miljoonaa euroa (75 milj. euroa). Korvauksia maksettiin kaikkiaan 412 miljoonaa euroa (536 milj. euroa).

Suomalaisten vakuutussäästöistä oli Suomi-yhtiön hoidossa 14,0 prosenttia (15,2 prosenttia), laskuperustekorkoisista vakuutussäästöistä osuus oli 20,5 prosenttia. Laskuperusteinen vakuutussopimus oikeuttaa asiakkaan tiettyyn vähimmäistuottoon, kun taas sijoitussidonnaisessa riskin vakuutuksen arvonkehityksestä kantaa asiakas sijoitusvalinnoillaan. Suomi-yhtiön vakuutuskanta ei sisällä sijoitussidonnaisia vakuutuksia.

Yhtiön liikekulut olivat 15 miljoonaa euroa (15 milj. euroa). Liikekustannussuhde oli 100 prosenttia.

Valtaosa toiminnoista ulkoistettu, oma henkilöstö pieni

Suomi-yhtiön konsernin palveluksessa oli tilivuoden lopussa 11 henkilöä (11), kaikki emoyhtiön palveluksessa.

Suomi-yhtiö on ulkoistanut pääasiassa OP-Pohjola-ryhmään niin vakuutuskantansa kuin sijoituskantansakin käytännön hoidon. Yhtiön tehtävänä on valvoa, että ulkoistetuille toiminnoille asetetut taloudelliset ja laadulliset tavoitteet täyttyvät.

Vakuutusasioissa asiakkaita palvelee OP-Henkivakuutus Oy. Suomi-yhtiön asiakkaiden omat palvelunumerot ovat 010 253 6110 (suomi) ja 010 253 6111 (ruotsi).

Yhteiskuntavastuu

Suomi-yhtiö tuottaa asiakkailleen ja heidän läheisilleen taloudellista turvaa. Vakuutuksenottajat täydentävät yhtiössä lakisääteistä sosiaaliturvaansa sekä säästävät turvaavasti ja tuottavasti.

Omistajapolitiikkansa yhtiö on julkistanut sivustollaan www.suomi-yhtio.fi.

Lääkäreitä palkittiin merkittävästä elämäntyöstä

Terveyttä ja turvallisuutta edistävän toiminnan tukeminen sopii henkivakuutusyhtiölle.

Suomi-yhtiö palkitsee vuosittain yhdessä OP-Pohjola-ryhmän kanssa suomalaisia lääkäreitä merkittävästä elämäntyöstä. Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinto on myönnetty vuodesta 1981. Vuonna 2009 palkinto myönnettiin neurologian professori Hilkka Soiniselle tunnustuksena hänen ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä toiminnastaan dementian ja Alzheimerin taudin syiden selvittämisessä ja hoitojen kehittämisessä. Vuoden 2010 tammikuussa lääketieteen palkinto myönnettiin Valtakunnallisten Lääkäripäivien yhteydessä lääketieteen professori Jussi Huttuselle tunnustuksena ansioista suomalaisen terveydenhuollon laaja-alaisena vaikuttajana ja kansanterveyden edistäjänä. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.

Suomi-yhtiö on jo 1950-luvulta tukenut vesiturvallisuuden ja hengenpelastustyön edistämistä. Kuluneena vuonna uimarannoille lahjoitettiin perinteiseen tapaan pelastusrenkaita yhdessä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) kanssa.

Taidetta esillä

Suomi-yhtiö kuuluu perustajajäsenenä vuonna 2006 perustettuun Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistykseen (STSY), joka edistää taiteen tuntemusta ja harrastusta sekä taidehistoriallista tutkimusta ja säilyttää suomalaista kulttuuriperintöä.

Toukokuussa 2009 avattiin Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä syksyyn 2010 jatkuva Modernin kahdet kasvot -näyttely, joka keskittyy 1920- ja 1930-lukujen taiteeseen. Lokakuussa 2009 avattiin Tukholmassa Prins Eugens Waldemarsudden taidemuseossa näyttely Bilder från Finland – land och folk, joka kuului Suomen ja Ruotsin hallitusten viralliseen Merkkivuosi 1809 -ohjelmaan. STSY on julkaissut kirjoja eri näyttelyihin liittyen ja myös lahjoittanut niitä kirjastoille.

Lisätietoja yhdistyksestä löytyy sivuilta www.stsy.fi.

AVAINLUKUJA    
  2009 2008
Suomi-yhtiön konserni    
     
Liikevaihto, milj. euroa 640 36
Liikevoitto/-tappio, milj. euroa 278 -49
     
Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 83 85
Liikekustannussuhde, % 100 105
Toimintapääoma, milj. euroa 1 237 967
Vakavaraisuuspääoma, milj. euroa 1 267 997
Vakavaraisuusaste, % 25 20
     
Tase, milj. euroa 6 218 6 089
     
Henkilöstö vuoden lopussa 11 11
     
Suomi-yhtiö    
     
Markkinaosuus vakuutussäästöistä, % 14,0 15,2
     
Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin sitoutuneelle pääomalle, % 12,5 -4,0
     
Sijoitusten jakauma    
Kiinteistösijoitukset, milj. euroa
635 656
Osakkeet, milj. euroa
1 848 1 204
Joukkovelkakirjalainat. milj. euroa
3 468 3 161
Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset, milj. euroa
204 655
Lainasaamiset, milj. euroa
1 1
Muut sijoitukset, milj. euroa
255 327