Suomi-yhtiö Ota yhteyttä | Yhteystiedot | Markkinointikielto | Sivukartta | In English

   | Hae

Suomi-yhtiön kotimaisten osakesijoitusten periaatteet ja omistajapolitiikka

 
Osakesijoituksilla on tärkeä rooli Suomi-yhtiön sijoituskannassa. Yhtiö on lähtökohtaisesti pitkäaikainen sijoittaja, jonka tavoitteena on saavuttaa sijoitusomaisuudelleen mahdollisimman hyvä tuotto pitkällä tähtäimellä. Riskisijoituksina osakesijoituksissa korostuu niiden merkitys muita omaisuusluokkia parempana tuotonmuodostajana. Kokonaisriskin hallitsemiseksi yhtiö hajauttaa merkittävän osan osakesijoituksistaan myös ulkomaille.
 
Kotimaassa osakesijoitukset on jaettu yhtiön itse suoraan hallinnoimiin strategisiin ja pitkäaikaisiin sijoituksiin sekä ulkopuolisten varainhoitajien hallinnoimiin rahasto- ja muihin sijoituksiin.
 

1. Strategiset sijoitukset

 
Sijoitus Pohjola Pankki Oyj:hin on Suomi-yhtiön ainoa strateginen sijoitus. Strategiseksi sen tekee monien Suomi-yhtiön keskeisten toimintojen ulkoistaminen OP-Pohjola-ryhmään. Pohjolan omistus on passiivinen eikä sen osakkeilla saa käydä kauppaa ilman hallituksen erillisvaltuutusta. 
 

2. Pitkäaikaiset sijoitukset

 
Kotimaisissa osakesijoituksissa Suomi-yhtiön tavoitteena on hyödyntää paikallis- ja yhtiötuntemustaan siten, että sijoitukset pääsääntöisesti keskitetään osakkeisiin, joista vähintään muutaman vuoden tähtäimellä tavoitellaan keskimääräistä korkeampaa tuottoa. Lähtökohtaisesti nämä kohdeyritykset on sijoitushetkellä arvioitu potentiaaliinsa nähden aliarvostetuiksi. Välttämättä ne eivät kuitenkaan ole ns. arvo-osakkeita. Tuottopotentiaali voi perustua myös yhtiön odotettuun kasvuun.
 
Keskitetyt osakesijoitukset mitoitetaan siten, että kullakin yksittäisellä sijoituksella sellaisenaan on merkitystä yhtiön kokonaistuloksen kannalta. Siksi yksittäisen sijoituksen tulisi kooltaan olla kokonaisuudessaan vähintään 20 m€ ja sijoitusten keskikoon vielä selvästi tätä suurempi.
 
Riskikeskittymien rajaamiseksi mikään yksittäinen omistus ei sijoitushetkellä saa edustaa yli 20 % osakesalkusta. Ilman hallituksen erillispäätöstä omistus ei myöskään voi nousta osakkuusyhtiörajaan eli 20 %:iin yhtiöstä tai yhtiön kokonaisäänimäärästä.
 
Sijoitukset eli ostot ja myynnit pitkäaikaisiin kotimaisiin osakkeisiin tehdään hallituksen vahvistamien osakesijoitusvaltuuksien puitteissa. Vaikka näillä omistuksilla ei ole tarkoitus käydä aktiivisesti kauppaa, ne eivät myöskään ole passiivisia "buy and hold"-tyyppisiä sijoituksia. Osinkojen ohella ko. sijoituksissa tavoitteena on hyödyntää myös niiden kohdalla markkinoilla aika ajoin esiintyvät, merkittävät kurssiheilahdukset. Edestakaisia liputuksia on kuitenkin vältettävä.
 
Muiden sijoitusten tavoin myös pitkäaikaisissa osakesijoituksissa tähdätään aina niiden kannattavaan realisointiin. Osakkeet on tilaisuuden tullen realisoitava heti, kun niiden arvioitu tuottopotentiaali on ehtynyt tai kun yhtiössä on tapahtunut merkittävä rakennemuutos tai muu järjestely, jonka johdosta riskikeskittymän ylläpitäminen ei enää ole alkuperäisin kriteerein perusteltua.
 


3. Suomi-yhtiö omistajana

 
Omistusaikanaan Suomi-yhtiö edellyttää sijoituskohteeltaan selkeää ja määrätietoista toimintaa omistajien hyväksi. Pitkällä tähtäimellä tämä edellyttää yhtiön kaikkien sidosryhmien intressien huomioonottamista sekä yhteiskunnallisesti vastuullista ja hyväksyttävää toimintaa. Raportoinnin on oltava selkeää, ajankohtaista ja monipuolista. Läpinäkyvyyden turvaamiseksi tiedot suurimmista omistajista, hallitusten jäsenten riippumattomuudesta, johdon kannustinjärjestelmistä ja kirjanpidon periaatteista tulee olla julkisia ja helposti ymmärrettäviä.
 
Keskittämisestä seuraa, että kotimaiset osakesijoitukset muodostavat helposti kukin oman riskikeskittymänsä, jonka kehittämiseen ja seurantaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämän vuoksi yhtiön tavoitteena on aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan kohdeyhtiöiden hallitusten ja nimitysvaliokuntien kokoonpanoon. Yhtiön koosta riippuen merkittävään omistukseen Suomessa riittää normaalisti noin 5 %:n omistus tai osuus äänistä.
 
Aktiivisena omistajana Suomi-yhtiö osallistuu yhtiökokouksiin ja pitää säännöllisesti yhteyttä yritysjohtoon ja muihin omistajiin. Yhtiökokouksessa valittavalta hallitukselta Suomi-yhtiö edellyttää, että se kokonaisuutena muodostaa ammattitaitoisen, kelpoisuusvaatimukset täyttävän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Hallituksessa tulee olla riittävä omistajien edustus. Toimitusjohtaja ei pääsääntöisesti saa olla hallituksen jäsen. Yhtiön, hallituksen ja sen yksittäisten jäsenten on noudatettava kulloinkin voimassa olevia, yleisesti hyväksyttyjä Corporate Governance-suosituksia.
 
Lähtökohtaisesti Suomi-yhtiö kannattaa omistajien yhdenvertaisuutta ("euro ja ääni"). Osakesarjoja saisi olla vain yksi eikä yhtiöjärjestykseen saisi sisältyä äänivaltaleikkureita, suostumuslausekkeita tai muita osakkeen arvoa alentavia "myrkkypillereitä".
 
Yhtiön osingonjakopolitiikan tulee olla aktiivista, tavoitteellista ja omistajia suosivaa.
 
Hallituksen jäsenten ja johdon palkkioiden osalta Suomi-yhtiö kannattaa erillistä palkitsemisvaliokuntaa. Sovellettavasta palkitsemistekniikasta riippumatta palkkioiden tulee olla kilpailukykyisiä ja kannustavia mutta kohtuullisia. Kohtuullisuutta arvioitaessa hallituksen jäsenen palkkion tulee olla järkevässä suhteessa verrokkiyhtiöiden maksamiin palkkioihin.
 
Johdon kannustepalkkiot ovat periaatteessa kannatettavia ja johdon osakeomistus suotavaa. Kannustejärjestelmän tulee olla yrityskohtainen ja siten laadittu, että se palkitsee vain ansaitusta, omistajien etua pitkäjänteisesti ajavan strategian menestyksellisestä toteutuksesta. Palkitsemisperusteiden on oltava yksinkertaisia ja läpinäkyviä niin, että maksettujen palkkioiden perusteet ovat myös jälkikäteen yksiselitteisesti todennettavissa. Palkkioiden tulee olla kohtuullisia ja järkevässä suhteessa ao. johtajan normaaliin vuosiansioon. Järjestelmän on tavalla tai toisella estettävä kohtuuttoman palkkion syntyminen. Optioiden käyttöä palkitsemisen välineenä ei pääsääntöisesti tule sallia. Erityisen kielteisesti tulee suhtautua sellaisiin optiomalleihin, joissa palkitseminen alkaa suoraan vallitsevalta kurssitasolta tai jotka suotuisissa olosuhteissa helposti johtavat kohtuuttomuuksiin tai palkitsevat vain yleisestä osakekurssien noususta.
 
Osakepohjaiset kannustimet eivät saa toteutuessaan kohtuuttomasti mitätöidä vanhojen omistajien omistus- ja äänivaltaosuuksia eivätkä rajoittaa yhtiön mahdollisuuksia omien osakkeiden takaisinostoon.
 


4. Muut sijoitukset

 
Allokaatiorajojen sallimissa puitteissa (kotimaisten osakesijoitusten enimmäismäärä) yhtiö voi strategisten ja pitkäaikaisten sijoitusten ohella tehdä kotimaisiin yhtiöihin myös perinteisiä portfoliosijoituksia. Pääsääntöisesti nämä sijoitukset tehdään rahastomuodossa tai suorina sijoituksina erillisen varainhoitosopimuksen puitteissa. Näitä sijoituksia voidaan ostaa ja myydä vapaasti sijoitusvaltuuksien puitteissa. Soveltuvin osin näihin sijoituksiin sovelletaan edellä kuvattuja periaatteita.

Suomi-yhtiö | PL 1068, 00101 Helsinki | Vaihde 010 253 0066
-
SIVUSTON KÄYTTÖEHDOT   © 2010 SUOMI-YHTIÖ